Vaalan Fysioterapia Oy on monipuolinen fysioterapiapalveluja tarjoava yritys, jossa työskentelee viisi fysioterapeuttia, kaksi urheiluhierojaa ja yksi yksityislääkäri. Yritys palvelee laajasti eri asiakasryhmiä, kuten Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita aikuisneurologisessa sekä lasten fysioterapiassa, vakuutusyhtiöasiakkaita, hyvinvointialueen asiakkaita sekä itsemaksavia asiakkaita. Lisäksi yritys tuottaa työterveysfysioterapiaa alihankintana.
Asiakkaita tulee Vaalasta ja naapurikunnista, kotikäyntejä tehdään lasten fysioterapiassa, aina Ouluun ja Kempeleeseen saakka, sekä työterveyden puolelta käyntejä on tehty Muhos-Utajärvi akselilla Vaalan lisäksi. Vaalan Fysioterapiassa on laaja skaala erikoisosaamista, ja sitä on pystytty jakamaan myös työntekijöiden henkilökohtaisten mielenkiintojen mukaan. LymphaTouch-laite hankittiin osaksi Vaalan Fysioterapian palveluita keväällä 2024, ja sen käyttö on vakiintunut osaksi päivittäistä asiakastyötä.
Helppokäyttöinen työkalu
LymphaTouchin käyttöönotto sujui Vaalan Fysioterapiassa mutkattomasti: ”Laite on todella helppokäyttöinen, ja sen monipuoliset säädöt mahdollistavat hoidon räätälöinnin eri asiakasryhmille”, kertoo kuntoutuspäälikkö ja fysioterapeutti Emilia. LymphaTouch on aktiivisessa käytössä lähes päivittäin. ”Välillä on jopa jouduttu sopimaan käyttövuoroista, sillä laitteelle on runsaasti kysyntää, etenkin jos laite on kotikäynneillä mukana”, Emilia kertoo. Erityisen arvokkaaksi se on osoittautunut kotikäynneillä, sillä laite on helposti kuljetettavissa ja tuo uusia hoitomahdollisuuksia myös kotiympäristössä hoidettaville asiakkaille.
Apua tuki- ja liikuntaelinongelmien ja kivun hoitoon
Fysioterapeutti Janne käyttää laitetta pääosin tuki- ja liikuntaelinfysioterapiassa, mihin LymphaTouch on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi.
”Erityisesti akuutissa kipuvaiheessa laite on ollut korvaamaton, sillä kudosta ei aina pysty käsittelemään manuaalisesti. Laitteella kudoksen saa ikään kuin vastaanottavaisemmaksi, jotta omatoiminen harjoittelu onnistuu paremmin. Yhdessä tapauksessa, missä oli kylkivälin pinnetila, laitteella saatiin selkeää helpotusta oireeseen, kun muista menetelmistä ei ollut apua”.
Jannella käy LymphaTouch-hoidossa säännöllisesti kaksi nivelrikkoasiakasta, molemmilla on neljännen asteen nivelrikko, toisella olkapäässä ja toisella lonkassa. Asiakkaat saavat noin kolmen viikon välein LymphaTouch-hoitoa, jossa käsitellään niveltä ympäröivät kudokset. Laitehoidolla on pystytty tukemaan asiakkaiden omatoimisuutta, harjoittelua ja aktiivisuutta arjessa kivunhallinnan kautta. Molemmat asiakkaista kokevat, että ilman laitehoitoa, kivut yltyisivät niin pahoiksi, ettei aktiivinen harjoittelu onnistuisi. Ajatuksena on käyttää laitetta myös postoperatiivisesti, kun asiakkaat pääsevät tekonivelleikkaukseen.
Turvotuksen hoitoa ja nopeita tuloksia

Fysioterapeutit Anne ja Jenni ovat kokeneet laitteen myös toimivaksi työkaluksi ja heidän asiakkaansa ovat myös kokeneet laitteesta olevan suuri hyöty. LymphaTouchia hyödynnetään Vaalan Fysioterapiassa myös turvotuksen hoidossa.
”Rintasyövän jälkeiseen yläraajaturvotukseen asiakas koki hoidon todella hyödylliseksi – käden käyttö helpottui huomattavasti hoidon jälkeen”, kertoo Anne.
Yksi erityisen merkittävä hoitotulos saavutettiin asiakkaalla, jolla oli ollut vuosien ajan plantaarifaskiitin oireistoa, joka haittaisi päivittäistä liikkumista. Jenni lähti kokeilemaan laitetta hänelle, ilman mitään suurempia lupauksia tuloksista.
”Asiakkaalle oli aiemmin kokeiltu erilaisia hoitomuotoja, kuten kortisonipistoksia ja perinteistä fysioterapiaa, mutta ne eivät olleet tuoneet pysyvää helpotusta. Jo ensimmäinen LymphaTouch-hoitokerta toi merkittävän kivunlievityksen. Jalka on käsitelty nyt kahdesti kuukauden aikana, jaasiakas on ollut erittäin tyytyväinen ja onnellinen, että pystyy kävelemään, liikkumaan ja lenkkeilemään kivutta.”, Jenni kuvailee.
Alipainehoito soveltuu myös lasten fysioterapiaan
Emilia on käyttänyt LymphaTouchia lasten fysioterapiassa, ja kokenut sen hyödylliseksi myös lapsille, niin Kelan vaativassa kuntoutuksessa kuin itsemaksavilla asiakkailla. Laite on soveltunut myös sensorisesti yliherkille lapsille, joille perinteiset sähköhoidot eivät ole mahdollisia, ja muutenkin laitehoidot ovat rajallisia lasten fysioterapiassa. Emilia käyttää laitetta niin arpikäsittelyyn kuin lihaskireyksien helpottamiseen lapsilla, jolla on liiallista lihasaktiivisuutta ja näin ollen liikeradat nivelissä ovat rajoittuneet.
” Pääasiassa käytän laitetta pehmytkudos ja arpikäsittelyyn lapsilla. Esimerkiksi arpialueiden käsittely on tuonut merkittävää elastisuuden lisääntymistä alueella, mikä on helpottanut venytysten ja harjoitusten toteutusta. Kun lihas- ja arpikireyksiä saa helpotettua, siitä seuraa laajemmat liikeradat, parempi motorinen kontrolli ja proprioseptiikka. Laitteen asetukset täytyy laittaa pienimmälle lapsia hoitaessa”, Emilia kertoo.
Vaalan fysioterapian suositus: Monipuolinen työkalu
Vaalan Fysioterapian tiimi suosittelee LymphaTouchia lämpimästi muille fysioterapeuteille. He kokevat laitteen olevan erinomainen lisä työhön erityisesti kivun ja turvotuksen hoidossa sekä kuntoutusprosessien tukena.
”Koemme, että laitteella on pystytty vaikuttamaan erityisesti hoitojen monipuolisuuteen ja vaikuttavuuteen tukemalla asiakkaiden toiminnallisuutta ja osallistuvuutta. Mahtavinta tässähän on se, että LymphaTouch on niin monikäyttöinen; tule- fysioterapia, kipu, krooniset vaivat, arvet ja lymfa – kaikki menee ja kaiken ikäisille.”
LymphaTouchin myötä Vaalan Fysioterapian asiakkaille voidaan tarjota entistä tehokkaampaa ja kattavampaa hoitoa, ja jokainen fysioterapeutti pystyy hyödyntämään laitetta omalla erikoisalallaan.