LymphaTouch®-laitetta on ollut helppo ja miellyttävä käyttää laitteen pienen koon vuoksi. Erilaisten ohjelmien käyttö on helppoa, eikä opetteluun mennyt kauan aikaa. Laitteen mukana tulleet suulakkeet toimivat hyvin eri käyttötarkoituksiin hoidettavien kehonosien mukaan, sekä niitä oli helppo vaihtaa ja puhdistaa. Suulakkeiden reunat mukautuivat hyvin ihoon ja etenkin öljyn kanssa käytettynä liu’utus tekniikkaa oli helppo toteuttaa. Hyvänä ominaisuutena urheiluseurassa toimiessa on sport-asetus, jolla saadaan isompaa tehoa kuitenkaan kipua aiheuttamatta.
Tapauksia:
Olemme käyttäneet laitetta pelaajille lähinnä akuuttien vammojen hoidossa sekä lihashuollossa. Hoidoista on ollut hyötyä mm. kramppien jälkitiloissa, akuutissa puujalassa, selkäkivuissa, akillesjänteen kivuissa sekä nivusvaivoissa.
Lihaskramppien jälkeiseen kivunhoidoissa kipu lievittyi sekä kireää lihasta saatiin vapautettua nopeasti hoidoilla. Myös puujalan hoidossa laitteesta oli iso hyöty jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen, jolloin kipua tai kireyttä ei enää tuntunut seuraavana päivänä. Lisäksi nivusvaivojen hoidossa laite on ollut toimiva ja sillä on saatu paranemisprosessia etenemään nopeasti hyvin tuloksin.
Urheilupuolelle suosittelisin laitetta, sillä se on helppo kuljettaa mukana ja hoitoja pystyy tekemään lähes missä vaan, esimerkiksi myös pidemmillä pelimatkoilla. LymphaTouch® on soveltunut hyvin akuuttien vammojen hoitoon sekä lihaskireyksien ja faskian vapautukseen.
Uskoisin että laitteesta on hyötyä myös akuuttien vammojen turvotuksen hoidossa, mutta valitettavasti tällaisiin vammoihin laitetta emme päässeet kokeilemaan.
Pelaajan kommentti:
”Olen ollut tyytyväinen laitteeseen, sillä se ei juurikaan tunnu miltään, mutta siitä on ollut paljon hyötyä. Pelkäsin aiempien kokemusten perusteella nivusvaivan kestävän paljon pidempään. Yllätyin, kuinka nopeasti pystyin palaamaan harjoituksiin joukkueen mukana.”
Vilma Poutiainen, Fysioterapeutti
