Olen Elias Kuosmanen 25-vuotias maajoukkuepainija Vantaalta. Työskentelen Puolustusvoimissa liikunta-aliupseerina huippu-urheilun ohella. Painiurallani olen saavuttanut lukuisia nuorisoikäluokkien arvokisamitaleja mm. maailman- ja euroopanmestaruudet. Aikuisten arvokisoista on toistaiseksi tullut kotiin tuomiseksi kaksi EM-pronssia. Vuoden 2019 MM-kisoissa sijoituin sijalle 11. 

LymphaTouch tuli minulle ensimmäisen kerran kunnolla tutuksi talvella 2019. Olin valmistautumassa kevään EM-kilpailuihin ja treenimäärät nousivat koviksi. Helmikuun maajoukkueleirin toiseksi viimeisissä treeneissä hyökkäsin matossa, kun sisäreidestä kuului pamahdus ja kova kipu yltyi. Magneettikuvaus paljasti pitkän lähentäjälihaksen repeämän. Parin viikon päässä olevat SM-kisat täytyi jättää väliin. Viimeinen näyttökilpailu olisi maaliskuussa Tanskassa käytävä Thor Masters turnaus. Minun olisi kuntouduttava, jos mielisin antaa näyttöjä ansaitakseni paikan EM-kilpailuihin.  

Lähentäjävamman kuntoutus alkoi pian lääkärin ja erinomaisen fysioterapeutin johdolla. Kuntouttavien liikkeiden tueksi otettiin LymphaTouch käyttöön pehmentämään lihaksen suojakramppia, parantamaan lihaksen aineenvaihduntaa ja näin nopeuttamaan lähentäjän parantumista.  

Aktiivisen harjoittelun, kylmähoidon ja LymphaTouchin yhdistelmällä vamma lähti onneksi nopeasti parantumaan. Sain itseeni riittävästi luottoa uskaltaakseni hypätä koneeseen kohti Tanskan turnausta. Kisa-aamuna pehmensin vielä lähentäjän mukaan saamallani kannettavalla LymphaTouchilla, levitin puoli tuubia ”hot balsamia” ja hyppäsin matolle. Kahden kovan kisapäivän ja kuuden tiukan ottelun jälkeen seisoin ykköspodiumilla. Olin helpottunut! Lähentäjä kesti ja ansaitsin paikan EM-kisoihin, joista painin lopulta pronssisen mitalin.  

Tästä kokemuksesta voin suositella LymphaTouchin käyttöä lihasvammojen kuntoutuksen tukena. 

Elias Kuosmanen 
Suomen maajoukkuepainija